keskiviikko 23. lokakuuta 2013

KUUMAILMAPALLOKAKKU - HOT AIR BALLOON CAKE


Viime lauantaina järjestettiin vauvakutsut, joihin toivottiin kakkua. Ja tässä olivat tosiaan kaikki toiveet, mitä mainittiin, joten sain kakun toteuttamiseen vapaat kädet. Olen huomannut, että kummassakin on hyvät puolensa. Siinä, että tilaaja esittää toiveita ja siinä että ei. Monesti tilaajan toivoessa jotakin tiettyä elementtiä kakkuun, muodostuu jokin uusi juttu, jota en osannut itse etukäteen edes visioida. Tilaajan toive ja oma näkemys sulautuvat parhaimmillaan täydelliseksi kokonaisuudeksi.

Sitten ovat ne kakut, joissa voi antaa mielikuvituksen lentää ja olotila on samanlainen kuin aloittaessa maalaamaan taulua tyhjälle valkoiselle kankaalle. Se on muuten jännä fiilis. Kankaalle voi tehdä ihan mitä vain. Mieli jyllää erilaisia vaihtoehtoja, siitä minkälainen kuva kankaalle lopulta syntyy. Ensimmäinen pensselin veto. Sitten seuraa tuskainen prosessi. Valitsinko oikean aiheen? Riittävätkö taitoni mielikuvan toteuttamiseen? Matkalla on voitonhetkiä ja epäonnistumisen tunnetta. Epävarmuutta. Niin kauan kunnes jokin pieni viimeinen yksityiskohta saa kokonaisuuden toimimaan. Rakastan sitä hetkeä. Sitä pientä juttua, joka yhtäkkiä sitoo kaiken yhteen ja tekee ärsyttävästä sekamelskasta harmonisen. Tässä kakussa se pieni viimeinen juttu olivat pilvet. Lisäsin ne vasta sen jälkeen, kun ajattelin kakun olevan valmis. Olin valokuvaamassa kakkua ja tuntui siltä, että jotain puuttuu. Lisäsin pilvet ja samalla hetkellä kuumailmapallot tuntuivat lähtevän lentoon. Kakusta tuli kepeä ja unelmanomainen.

Kuumailmapallot eivät ole uusi aihe kakunkoristelussa, mutta olin halunnut jo jonkin aikaa päästä tekemään oman version tästä hauskasta teemasta. Selkeän ja simppelin, ripauksella vintage henkeä pallo- ja raitakuvioineen. Kuorrutteen sisältä löytyy mehevä suklaakakku ja mansikkamoussea. Resepti on muuten sama kuin tässä kakussa, mutta pohjaan lisäsin 3 rkl kaakaojauhetta ja 1 dl suklaarouhetta. Tein kakun n. 17 cm kokoiseen vuokaan.

Lukijalle varmaankin herää kysymys, että eikö tässä analysoinnissa mennä jo ihan liian pitkälle. Sehän on vain kakku! Noh jollakin hullulla tavalla se voi olla paljon enemmän.

In English:

I made a cake for a baby shower last Saturday and I had the opportunity to design the cake completely. I've noticed that there are good thing about both situations. When the orderer has an idea for the cake and when they don't. In perfect case, the given idea and my own vision end up being a wonderful combination that I could not have visioned my self.

Then there are the cakes where I can let my imagination fly. It feels like you're starting to paint on a white canvas. You feel a sort of freedom. You can paint anything, sky is the limit. Then you start painting and the process becomes somewhat painful. Did I choose the right theme? Am I able to realize the vision? You feel uncertainty until you reach that important moment where suddenly one last detail makes everything perfect. I love that moment. In this cake the last little thing were the clouds. I thought that the cake was already done and started to take pictures of it. But, I felt there was something missing. So I added the clouds and suddenly the hot air balloons started to "fly" and the feeling of the cake was exactly what I was hoping for. The cake is a moist chocolate cake with strawberry mousse filling.

The hot air balloons are not a new theme on cake decorating but I've wanted to make my own version of them for a long time. Simple and stylish with a hint of vintage feeling that comes from the stripes and polka dot patterns. I bet that you feel it's weird to analyze a cake like this. It's only a cake! Well, in some crazy way, it can be much more.




10 kommenttia:

  1. Olet ihan oikeassa noista pilvistä! Kuvittelin heti kakun ilman pilviä ja olisi ollut huomattavasti vaisumpi, ja kyllä siitä olisi jotain puuttunut. Pilvet olivat todellakin loistava viime hetken oivallus :)

    Olen uusi lukija ja eksyin sivuillesi etsiessäni vinkkejä macaron-leivosten tekemiseen. Sitten tajusin, että hetkinen, tämähän on tuttu teeveestä ja jäin vakkarilukijaksi :) Tykkään itsekin leipoa ja mielelläni tarjoan juhlissa ja kahvitteluhetkillä vain omatekemiä asioita, mutta hyvä tietää, että ihan lähietäisyydellä on loistava kakuntekijä, jos vaikka oma pää ammottaa tyhjyyttä tai kalenteri on liian täynnä. Onnea valitsemallesi tielle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tiesi blogin pariin, toivottavasti viihdyt! Seuraavaksi onkin tulossa uusi macaron ohje :) Kiitos ja leipomisen ihanuutta sinulle myös! :)

      Poista
  2. Kiitos ihanasta blogista :) Ajattelin kysellä, että oletko tehnyt nuo kuumailmapallot jollain muotilla vai minkälaista työkalua käytät, jotta saat noin siistit reunat? Kiitos jo etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle :) Olen leikannut nuo kuumailmapallot ihan vapaalla kädellä veitsellä. Terävä veitsi on kaiken a ja o :)

      Poista
    2. Niin joo tarkennuksena vielä, että pallokuviot olen painellut erikokoisissa tyllilla ja pilvet ovat halkaistuja piparkakkumuotilla otettuja kuvioita :) Kuumailmapallojen muodot ja raidat on leikattu veitsellä.

      Poista
  3. OOn ihan sairaan koukussa su blogiis! Täält löytyy reseptejä arkeen ja juhlaa. Oon juuri mittiemässä kokeilla tätä kakkua! Toi on niin yksinkertainen ja yksinkertaisesti hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiva kuulla! Kuumailmapallot on helpoin tehdä siten, että leikkaa kuvion ensin leivinpaperista ja leikkaa sitten mallin avulla kuviot sokerimassasta terävällä veitsellä :)

      Poista
  4. You should comment on the competition comparison of the blog. You can highlight it's mind boggling. Your blog exploration/tour will broaden your conversions.

    VastaaPoista
  5. Rakastan tätä sinun ihanan selkeää ja puhtaan raikasta tyyliä! Ihan mahtavaa, käyn aina inspiroitumassa täällä ennen omia kakkuja. Kiitos ideoista!
    Ja hauskaa pohdintaa! Voin niin yhtyä nuihin ajatuksiin, kakkujen teko on parasta terapiaa!

    VastaaPoista
  6. Thanks on your marvelous posting! I truly enjoyed, reading it, you will be a great author. If u mind, please visit me back :)

    Agen judi Poker
    Agen Judi Poker
    Agen judi Poker
    Agen Judi Poker

    VastaaPoista

Thank you for your comment!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...